Keskusteltuani monen opiskelijakolleegani kanssa ensi vuoden harjoittelusta ja kesätöistä huomasin erään mielenkiintoisen seikan, jonka olen toki itsekkin huomannut näinä vuosina yliopistolla. Nimittäin työnantajien asenteet tiettyjä tutkintoja kohtaan ja yleinen tietämättömyys tutkintojen sisältöjä kohtaan.
Monesti erityisesti humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijat joutuvat pettymään työmarkkinoilla jo harjoittelupaikkaa etsiessä. Ainahan kuulee nettikeskusteluissa ja mediassa valitusta, ettei humanistille löydy töitä, tai kuinka valtio-oppia ei voi soveltaa mihinkään työhön.
Työnantajat saattavat jopa suoraan karsia humanistit ja yhteiskuntatieteilijät jo hakuvaiheessa ulos rekrytoinissa ajatellen, että heillä on vain "hömppäkoulutus". Onkin kuitenkin melkoista idiotismia niputtaa humanistit ja heidän tutkintonsa yhteen muottiin.
Esimerkiki tiedän monta humanistia, joilla on humanistisen tiedekunnan opintoja vain ja ainoastaan omasta pääaineestaan. Loput tutkinnon osat eli sivuaineet ovat puolestaan kauppatieteellisestä, yhteiskuntatieteellisestä ja oikeustieteellisestä, eli tiedekunnista, joita työelämä ilmeisesti pitää jotenkin "parempina". Toki tiedän lisäksi monia, joilla kaikki tutkinnon osat ovat humanistisesta tiedekunnasta.
Kuinka työnantaja voi siis niputtaa nämä henkilöt samaan kategoriaan? Voihan myös olla niin, että kauppatieteiden maisterilla on sivuaineet kaikista muista tiedekunnista paitsi omasta, jolloin jollain humanistilla saattaa olla jopa laajemmin opintoja kauppatieteellisestä monipuolisten sivuainevalintojen kautta.
Pointtini tällä kirjoituksella on siis, ettei pelkkä pääaine tai tutkinnon nimi saa kategorisoida ketään, vaan työnantajien pitäisi rekrytoidessaan tutkia hyvin tarkkaan, mitä aineita hakijat ovat lukeneet ja jopa kysyä hakijoilta yksittäisten kurssien sisällöstä.
Jonkun mielestä tekstissäni voi havaita lievää aliarviointia humanistista tiedekuntaa kohtaan, näin ei kuitenkaan ole. Itse arvostan suuresti filosofian maisterin tutkintoa, kuten myös muita tutkintoja. Ongelmana on kuitenkin humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa pääaineiden paljous. Monet aineista soveltuisivat pelkästään sivuaineiksi, koska faktahan on ettei folkloristiikan opiskelulla töitä juuri saa. Toki hyvillä sivuainevalinnoilla töitä voi saada jopa helposti. Iso ongelma on kuitenkin opiskelijat, jotka ottavat pelkästään sivuaineita oman alansa viereltä, kuten moni folkloristiikan opiskelina esimerkiksi kansatieteestä tai kulttuurihistoriasta.
Kaikkien tiedekuntien opiskelijoiden olisi hyvä (jopa pakko!) ottaa sivuaineita muista tiedekunnista, näin saataisiin perspektiiviä omaan alaan ja mahdollisuuksia soveltaa sitä työeleämässä.
Eihän pelkkää johtamista kauppatieteellisessä opiskelevakaan voi hyvällä omallatunnolla tulevaisuudessa johtaa työntekijöitä, jos hän ei ole perehtynyt nykypäivän monikulttuurisuuteen (humanistinen tiedekunta), työntekijöiden koulutukseen ja itsensä kouluttamiseen (kasvatustieteellinen) tai lakipykäliin (oikeustieteellinen).
Tämän päivän työelämässä ei enää pärjää pelkästään omaa alaansa tunteva ihminen.
Ja tässä yliopistoille pieni vinkki: Kutsukaa työnantajia esittelyihin ja luennoille aineista ja sisällöistä!
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
lauantai 29. marraskuuta 2014
Jopa oli taas..
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288786870470.html?pos=ok-nln
Pietarissa eräs homovastainen aktivisti väittää Mannerheimin kääntyneen haudassaa, kun Suomi hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain!
En nyt ymmärrä miten sotamarsalkamme tähän liittyy mitenkään. Taisi Marski kääntyä jo sängyssään kun bolsevikit Pietarin valtasivat. Hohhoijaa...
Muutenkin koko päivän jatkunut tällä "homolailla" revittely lehdissä. Onkohan Suomi vuoden päästä marraskuussa 2015 huonompi paikka asua näille homovastaisille ihmisille?
Jos asiaa ei olisi edes revitelty lehdissä niin paljon kuin tapahtui, niin luultavasti kukaan ei olisi edes noteerannut asiaa.
Mutta mutta, kyllä ihmiset tämän hyväksyvät ajan myötä. Ohan maamme hyväksynyt katolisesta uskosta luopumisen ja niinkin hurjan asian kuin naispappeuden!
Tasa-arvoinen avioliittolaki.
Suomikin siirtyi marraskuussa 2014 kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, kun eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain.
Täytyy sanoa, että suorastaan huvitti sosiaalisen median homoja vastustavat kommentit kuten kuinka Suomen moraali nyt rappeutuu. Tai kuinka lakia vastustettiin uskontoon vedoten. Kumma kyllä, ihmiset eivät käy kirkossa, juovat itsensä humalaan, ovat ahneita ym. raamatunvastaista. Mutta kun kun puhutaan homoista niin johan ollaan uskovaisia ja vedotaan raamattuun. En voi kuin ihmetellä ihmisten tyhmyyttä.
Itse olen jo kuan kannattanut homojen oikeuksia ja sitä kautta myös tasa-arvoista avioliittolakia. Minun ymmärrykseni ei riitä siihen miten jotkut voivat vastustaa kyseistä lakia. Miksi valtion pitäisi rajoittaa kahden täysi-ikäisen ihmisen itsensä päättämää avioliittoa? Mitä haittaa siitä on kennellekkään kolmannelle henkilölle?
Mielestäni lait on tarkoitettu suojelemaan ja ajamaan kansalaisten etua ja parantamaan kaikkien hyvinvointia, ei rajoittamaan kahden aikuisen ihmisen avioliittoa. Jos kaksi naista pääsevät nyt naimisiin, miten se haittaa kenenkään arkea?
Lakia innokkaasti vastustavien kannattaisi kanavoida enegiansa vaikkapa oikeisiin ongelmiin kuten Suomen talouden nostamiseen ja rikollisuuden kitkemiseen.
Seuraavaksi tulisi kiinnittää huomiota kouluissa tapahtuvan opetukseen, joka on turhan konservatiivisen heteronormatiivista. Koska ihmiset oppivat homovastaiset asenteensa jo monesti koulusta, on myös sen kautta yritettävä saada muutosta.
Täytyy sanoa, että suorastaan huvitti sosiaalisen median homoja vastustavat kommentit kuten kuinka Suomen moraali nyt rappeutuu. Tai kuinka lakia vastustettiin uskontoon vedoten. Kumma kyllä, ihmiset eivät käy kirkossa, juovat itsensä humalaan, ovat ahneita ym. raamatunvastaista. Mutta kun kun puhutaan homoista niin johan ollaan uskovaisia ja vedotaan raamattuun. En voi kuin ihmetellä ihmisten tyhmyyttä.
Itse olen jo kuan kannattanut homojen oikeuksia ja sitä kautta myös tasa-arvoista avioliittolakia. Minun ymmärrykseni ei riitä siihen miten jotkut voivat vastustaa kyseistä lakia. Miksi valtion pitäisi rajoittaa kahden täysi-ikäisen ihmisen itsensä päättämää avioliittoa? Mitä haittaa siitä on kennellekkään kolmannelle henkilölle?
Mielestäni lait on tarkoitettu suojelemaan ja ajamaan kansalaisten etua ja parantamaan kaikkien hyvinvointia, ei rajoittamaan kahden aikuisen ihmisen avioliittoa. Jos kaksi naista pääsevät nyt naimisiin, miten se haittaa kenenkään arkea?
Lakia innokkaasti vastustavien kannattaisi kanavoida enegiansa vaikkapa oikeisiin ongelmiin kuten Suomen talouden nostamiseen ja rikollisuuden kitkemiseen.
Seuraavaksi tulisi kiinnittää huomiota kouluissa tapahtuvan opetukseen, joka on turhan konservatiivisen heteronormatiivista. Koska ihmiset oppivat homovastaiset asenteensa jo monesti koulusta, on myös sen kautta yritettävä saada muutosta.
"Björn Wahlroosin mukaan sotakorvauksista ei ollut Suomelle väitettyä hyötyä"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288786305825.html?pos=ok-nln
Näin kirjoittaa Ilta-Sanomat.
Olen tässä Wahlroosin kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä, mutta en täysin. Suomettumisen aikana 1950-1980-luvuilla Neuvostoliittoa ei uskallettu kritisoida, sotia ja erityisesti rauhansopimusta sisältäen sotakorvaukset hyssyteltiin. Monet Neuvostoliittoon myönteisesti suhtautuvat vasemmistolaiset olivat varmasti mielikuvan luomisen takana, että sotakorvaukset nostivat Suomen nousuun.
Suomen talous oli noususuhdanteessa jo sodan aikana ja välittömästi sen loputtua, koska teollisuus oli organisoitu hyvin ja tehokkaasti sotaponnisteluiden tueksi. Paperi- ja puuteollisuus olisi löytänyt markkinansa lännestä hyvin ja lopulta myös metalliteollisuuskin.
Neuvostoliitto oli Suomelle erityisesti 1950-luvulla tärkeä kauppakumppani ja sotarkorvauksista oli se hyöty, että vienti Neuvosliittoon aukeni ja vastavuoroisesti Suomi ja edullisia raaka-aineita. Eli vaikka koulussa opettu sotakorvausten "hyöty" Suomen teollisuudelle ei pidäkkään paikkaansa, oli kauppasuhteiden muodostuskelle kuitenkin hyötyä. Vaikka meidän on hyvä muistaa, kuinka tuo vientimme Neuvostoliittoon kostautui 1990-luvun laman aikana, kun vienti itärajan taakse tyrehtyi.
Näin kirjoittaa Ilta-Sanomat.
Olen tässä Wahlroosin kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä, mutta en täysin. Suomettumisen aikana 1950-1980-luvuilla Neuvostoliittoa ei uskallettu kritisoida, sotia ja erityisesti rauhansopimusta sisältäen sotakorvaukset hyssyteltiin. Monet Neuvostoliittoon myönteisesti suhtautuvat vasemmistolaiset olivat varmasti mielikuvan luomisen takana, että sotakorvaukset nostivat Suomen nousuun.
Suomen talous oli noususuhdanteessa jo sodan aikana ja välittömästi sen loputtua, koska teollisuus oli organisoitu hyvin ja tehokkaasti sotaponnisteluiden tueksi. Paperi- ja puuteollisuus olisi löytänyt markkinansa lännestä hyvin ja lopulta myös metalliteollisuuskin.
Neuvostoliitto oli Suomelle erityisesti 1950-luvulla tärkeä kauppakumppani ja sotarkorvauksista oli se hyöty, että vienti Neuvosliittoon aukeni ja vastavuoroisesti Suomi ja edullisia raaka-aineita. Eli vaikka koulussa opettu sotakorvausten "hyöty" Suomen teollisuudelle ei pidäkkään paikkaansa, oli kauppasuhteiden muodostuskelle kuitenkin hyötyä. Vaikka meidän on hyvä muistaa, kuinka tuo vientimme Neuvostoliittoon kostautui 1990-luvun laman aikana, kun vienti itärajan taakse tyrehtyi.
torstai 27. marraskuuta 2014
Ratkaisu akateemiseen työttömyyteen.
Tämänkin syksyn aikana on ollut mediassa paljon puhetta, kuinka akateeminen työttömyys muun työttömyyden ohella on jatkanut kasvamistaan. Yliopistolla liikkuessa törmään lähes päivittäin opiskelijoihin, jotka tiedekunnasta riippumatta ovat huolissaan työllistymisestä opintojen jälkeen. Eikä turhaan, sillä vastavalmistuneet ovat akateemisten työttömien joukossa vieläkin huonommassa asemassa.
Yleinen kriikin kohde on opetuksen sisältö, joka on usein liian teoreettista ja monet aineet eivät mitenkään sovellu yliopiston ulkopuolelle, kuin ehkä tukemaan jotakin hyvin spesiaalia alaa. En väitä, että aineita pitäisi vähentää, mutta meidän pitäisi pohtia, jospa jotkin aineet olisivatkin opiskeltavia vain sivuaineina pelkästään?
Joka vuosi valmistuu siis valtaisa määrä maistereita ja jopa tohtoreita työttömiksi. Olen miettinyt miten asiaan saataisiin helpotusta ja ratkaisuksi esitän, ettei uusia opiskelijoita otettaisi joka vuosi sisään. Jospa kaikkiin muihin tiedekuntiin paitsi lääketieteelliin otettaisiin uusia opiskelijoita vain joka toinen vuosi?
Järjestelmän voisi tehdä vaikka siten, että ensi vuonna humanistinen tiedekunta ottaa opiskelijoita ja seuraavana vaikkapa valtiotieteellinen.
Toki joku voi väittää tämän lisäävän entisestään taistelua opiskelupaikoista, ja ehkäpä näin onkin, mutta akateemisen työttömyyden ollessa näin suuri, en näe tarvetta ottaa uusia opiskelijoita sisään joka vuosi.
Tämä helpottaisi myös harjoittelupaikkojen saamista, kun samanaikaisesti ei ole niin monia saman alan opiskelijoita hakemassa paikkoja. Näin voitaisiin tarjota kaikille opiskelijoille myös harjoittelutuki, jota eivät tällä hetkellä kaikki halukkaat saa.
Toinen ehdotukseni on ottaa pakollisena 10-15 opintopisteen työelämäopinnot kaikkiin tiedekuntiin. Tämä pitäisi sisällään CV:n tekemistä, pakollisia ATK-taitojen kurssia, pakollista harjoittelua ja esimies- ja johtamiskoulutusta pitäen sisällään konkreettisia harjoituksia. Lisäksi pakollinen työlaisäädännönkurssi ei olisi pahitteeksi.
Kolmanneksi ehdotan ammattikorkeakoulujen muuttumista erikoistuneempaan suuntaan. Nykyisin lähes kaikissa ammattikorkeakouluissa opiskellaan saman kaavan mukaan vaikkapa tradenomeiksi. Minusta pitäisi ottaa mukaan erottuvuutta ja uusia erikoisempia tutkintoja, vaikkapa pelialalle tai voimakkaammin uusituvan energian alalle. Myös yhteistyötä alueiden yritysten kanssa pitää lisätä, ja opiskelijat ohjata työelämään jo opiskeluvaiheessa, tämä puolestaan vaatii joustoa oppilaitoksen puolelta, jota nykyään löytyy liian vähän.
Yleinen kriikin kohde on opetuksen sisältö, joka on usein liian teoreettista ja monet aineet eivät mitenkään sovellu yliopiston ulkopuolelle, kuin ehkä tukemaan jotakin hyvin spesiaalia alaa. En väitä, että aineita pitäisi vähentää, mutta meidän pitäisi pohtia, jospa jotkin aineet olisivatkin opiskeltavia vain sivuaineina pelkästään?
Joka vuosi valmistuu siis valtaisa määrä maistereita ja jopa tohtoreita työttömiksi. Olen miettinyt miten asiaan saataisiin helpotusta ja ratkaisuksi esitän, ettei uusia opiskelijoita otettaisi joka vuosi sisään. Jospa kaikkiin muihin tiedekuntiin paitsi lääketieteelliin otettaisiin uusia opiskelijoita vain joka toinen vuosi?
Järjestelmän voisi tehdä vaikka siten, että ensi vuonna humanistinen tiedekunta ottaa opiskelijoita ja seuraavana vaikkapa valtiotieteellinen.
Toki joku voi väittää tämän lisäävän entisestään taistelua opiskelupaikoista, ja ehkäpä näin onkin, mutta akateemisen työttömyyden ollessa näin suuri, en näe tarvetta ottaa uusia opiskelijoita sisään joka vuosi.
Tämä helpottaisi myös harjoittelupaikkojen saamista, kun samanaikaisesti ei ole niin monia saman alan opiskelijoita hakemassa paikkoja. Näin voitaisiin tarjota kaikille opiskelijoille myös harjoittelutuki, jota eivät tällä hetkellä kaikki halukkaat saa.
Toinen ehdotukseni on ottaa pakollisena 10-15 opintopisteen työelämäopinnot kaikkiin tiedekuntiin. Tämä pitäisi sisällään CV:n tekemistä, pakollisia ATK-taitojen kurssia, pakollista harjoittelua ja esimies- ja johtamiskoulutusta pitäen sisällään konkreettisia harjoituksia. Lisäksi pakollinen työlaisäädännönkurssi ei olisi pahitteeksi.
Kolmanneksi ehdotan ammattikorkeakoulujen muuttumista erikoistuneempaan suuntaan. Nykyisin lähes kaikissa ammattikorkeakouluissa opiskellaan saman kaavan mukaan vaikkapa tradenomeiksi. Minusta pitäisi ottaa mukaan erottuvuutta ja uusia erikoisempia tutkintoja, vaikkapa pelialalle tai voimakkaammin uusituvan energian alalle. Myös yhteistyötä alueiden yritysten kanssa pitää lisätä, ja opiskelijat ohjata työelämään jo opiskeluvaiheessa, tämä puolestaan vaatii joustoa oppilaitoksen puolelta, jota nykyään löytyy liian vähän.
Kokoomuksen kannatuksen lasku - Hyvä asia sittenkin?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112118855500_uu.shtml
Viime viikolla uusisointiin Kokoomuksen kannatuksen jopa dramaattisesta laskusta. Monet n.s asiantuntijat kertoivat heti perään, kuinka kannatuksen lasku sataa puolestaan Keskustalle.
Aluksi haluan todeta, että Kokoomuksen lähtö epäonnen kuutosten hallituksen vetäjäksi oli alunperinkin virhe ja siinä myytiin monta puolueen periaatetta pääministerin paikan hinnalla. Hallitus on epäonnistunut täydellisesti näiden kolmen vuoden aikana, joten kannatuksen lasku pohjamutiin ei tullut mitenkään yllätyksenä.
Suomen taloudellinen tilanne olisi huono, olisi kuka tahansa sitten tullut viime vaalien jälkeen hallitukseen tai pääministeriksi. Kuitenkin mielestäni hallitus on entisestään huonontanut Suomen asemaa olemalla kykenemätön tekemään isoja rakenneuudistuksia ja elvyttämään Suomen kilpailukykyä.
Tällä vaalikaudella paljoakaan ei ole tehtävissä, eikä nykyinen eripurainen hallitus siihen pystyisikään. Keskusta ja Sipilä voittavat vaalit, se on jo varmaa.
Kokoomus saattaa vaaleissa jäädä jopa kolmanneksi puolueeksi 15-18% osuudellaan. Edessä on oppositio tai yhteistyö Perussuomalaisten ja Keskustan kanssa. Tästä aiheesta kirjoitan kyllä tulevaisuudessa lisää.
Vaalitappiolla on kuitenkin hyvätkin seuraukset Kokoomukselle. Nyt ei enää tarvitse ajaa Demarien ja Vasemmistoliiton masinoimaa hallitusohjelmaa, vaan voidaan reippaasti kääntää puolueen suuntaa oikealle ja tuoda tehdä omaa poltiikkaa, ilman demarien hännystelyä. Mikäli Kokoomus menee oppositioon, on puolueen käännettävä kurssinsa rajusti oikealla ja tarjottava oikea vaihtoehto Suomen saamiseksi nousuun. Ihmiset kaipaavat puolueiden erottumista toisistaan ja mielestäni Kokoomuksen on tarkottava aidosti keskusta-oikeistolainen vaihtoehto.
Myös hallitusyhteistyö Keskustan ja Perussuomalaisten kanssa tarjoaa tähän mahdollisuuden. Mikäli nämä kolme muodostavat maamme seuraavan hallituksen, on se jo ideologisestikkin oikeamalla kuin nykyinen.
Kokoomuksen kannattaakin jo alkaa valmistautua pääministeripaikan menettämiseen ja aloittaa omien tavoitteidensa voimakkaampaan julkituomiseen. Uskon tämän kantavan sitten neljän vuoden päästä loistavaan vaalitulokseen.
Viime viikolla uusisointiin Kokoomuksen kannatuksen jopa dramaattisesta laskusta. Monet n.s asiantuntijat kertoivat heti perään, kuinka kannatuksen lasku sataa puolestaan Keskustalle.
Aluksi haluan todeta, että Kokoomuksen lähtö epäonnen kuutosten hallituksen vetäjäksi oli alunperinkin virhe ja siinä myytiin monta puolueen periaatetta pääministerin paikan hinnalla. Hallitus on epäonnistunut täydellisesti näiden kolmen vuoden aikana, joten kannatuksen lasku pohjamutiin ei tullut mitenkään yllätyksenä.
Suomen taloudellinen tilanne olisi huono, olisi kuka tahansa sitten tullut viime vaalien jälkeen hallitukseen tai pääministeriksi. Kuitenkin mielestäni hallitus on entisestään huonontanut Suomen asemaa olemalla kykenemätön tekemään isoja rakenneuudistuksia ja elvyttämään Suomen kilpailukykyä.
Tällä vaalikaudella paljoakaan ei ole tehtävissä, eikä nykyinen eripurainen hallitus siihen pystyisikään. Keskusta ja Sipilä voittavat vaalit, se on jo varmaa.
Kokoomus saattaa vaaleissa jäädä jopa kolmanneksi puolueeksi 15-18% osuudellaan. Edessä on oppositio tai yhteistyö Perussuomalaisten ja Keskustan kanssa. Tästä aiheesta kirjoitan kyllä tulevaisuudessa lisää.
Vaalitappiolla on kuitenkin hyvätkin seuraukset Kokoomukselle. Nyt ei enää tarvitse ajaa Demarien ja Vasemmistoliiton masinoimaa hallitusohjelmaa, vaan voidaan reippaasti kääntää puolueen suuntaa oikealle ja tuoda tehdä omaa poltiikkaa, ilman demarien hännystelyä. Mikäli Kokoomus menee oppositioon, on puolueen käännettävä kurssinsa rajusti oikealla ja tarjottava oikea vaihtoehto Suomen saamiseksi nousuun. Ihmiset kaipaavat puolueiden erottumista toisistaan ja mielestäni Kokoomuksen on tarkottava aidosti keskusta-oikeistolainen vaihtoehto.
Myös hallitusyhteistyö Keskustan ja Perussuomalaisten kanssa tarjoaa tähän mahdollisuuden. Mikäli nämä kolme muodostavat maamme seuraavan hallituksen, on se jo ideologisestikkin oikeamalla kuin nykyinen.
Kokoomuksen kannattaakin jo alkaa valmistautua pääministeripaikan menettämiseen ja aloittaa omien tavoitteidensa voimakkaampaan julkituomiseen. Uskon tämän kantavan sitten neljän vuoden päästä loistavaan vaalitulokseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)